VoimanPaikalla kirjoitetaan helmikuussa. Kirjoittaminen ja sanojen asetteleminen paperille voimaannuttaa ja tekee hyvää. Kynä liikkeelle - Luova kirjoittaminen la-su 23.-24.2.2019. Lauantaina kello 10-15. Sunnuntaina kello 9-12. Sisältää tauot. Tule mukaan - on tervehdyttävää kirjoittaa!
Kynä liikkeelle Luovan kirjoittamisen viikonloppuna teemme lyhyitä, innostavia kirjoitusharjoituksia. Jaamme kirjoittamisen ilon ja hämmästelemme sitä, miten lyhyessä ajassa voi kirjoittamalla luoda hahmoja, pikkuruisia tarinanpalasia tai rakentaa sanojen avulla kokonaisia maailmoja.
Viikonloppu sopii luovan kirjoittamisen vasta-alkajille 18-118-vuotiaille. Sinun ei tarvitse olla taitava, riittää että kirjoittaminen kiinnostaa. Viikonloppu sopii kirjoittajalle, joka haluaa intoa ja uskoa omaan kirjoittamiseensa. Emme tarvitse punakynää emmekä pyyhekumia. Ihan kaikenlainen kirjoittaminen on oikein, eikä virheitä ole olemassa.
Kirjoitamme pienryhmässä. Ryhmään otetaan enintään kahdeksan kirjoittajaa. Viikonloppuun liittyy pieni ennakkotehtävä. Siksi on tärkeää, että ilmoittaudut viimeistään 15. helmikuuta.
VoimanPaikan lämmin ilmapiiri ja ohjaajan kannustava ote kantavat tekstin tekemisen iloon. Kynä liikkeelle Luovan kirjoittamisen viikonlopun jälkeen on mahdollista jatkaa VoimanPaikan Luovan kirjoittamisen ryhmässä, joka aloittaa keväällä 2019.
Ohjaajana kirjallisuusterapia- ja sanataideohjaaja Miida Sammale. Hän on kirjoittanut yhdessä Paavo Rankisen kanssa tietokirjan Karate-Do - tie kasvuun (Karisto, 2015).
Miida Sammale haluaa tuoda kirjoittamisen ilosanomaa kaikille. Hän uskoo vakaasti, että kirjoittamalla maailmasta voi tehdä lempeämmän paikan. Hänen mielestään kirjoittaminen on mummon kutoma villapusero palelevalle ja raikkaita hedelmiä pursuava malja nälkäiselle.
Anna itsellesi helmikuisen viikonlopun ajan lupa olla kirjoittamalla luova ja sukeltaa sanojen syvyyksiin. Tule siis ja yllätä itsesi hymyilemässä kynä kädessä! Myös koneelle näpytteleminen sallittua! Tervetuloa kirjoittamaan.